Mietittiin Rajoja

Hyppynarusta tein hallitun ympyrän 

ympärilleni

samanlaisen kuin hirttoköyden lenkki

Terapeutti sanoi: ”Saanko mä tulla sun Rajojen reunalle?”

Myönnyin

mutta se tuntui pahalta

Päästää joku lähelleen, päästää niiden 

miljoonan satuttamisen jälkeen

joku olemaan edes Rajojen rajoilla

Ja niinpä minä jouduin

suurentamaan ympyrää ympärilläni.

Uudelleen.

Enemmän.

Lisää.

Muistan sen

kuinka joskus ahdistikaan

ihmiskosketus;

iho ihossa kiinni

nahka nahalla

lämmin ja aavistuksen kosteasi

kylmää ja hermostuneen kelmeääni vasten

 

Oli kohtalon ivaa kasvaa silti tällaiseksi

läheisyydenkaipuiseksi, joka kerjää kaduilla

vaikka vain yhtä lämmintä halausta

– aivan kuin se kaikki inhotus,

jonka joskus ihojen uniikit tuoksut aiheuttivat

kostautuisi nyt kaipuun valeasussa

 

Minä tein hyppynarusta ympyrän

minä laskin kymmeneen ennen jokaista viestiäni

ei auttanut;

lankesin merkityksettömiin sanoihisi

Olen antanut ihmisten käyttää

olen antanut ihmisten rikkoa Rajoja

suuni tiukkana valkoisena viivana

ja se pysyi kiinni.

Voi miksi

se pysyi kiinni?

 

Niin monta tilannetta olisi pelastanut

tiukka ei

ja loittonevat askeleeni,

ne, joita en koskaan ottanut,

en minä osannut, minä olin niin pieni

sielultani 

herkkä ja pelokas

Olisinpa vain

sanonut:

”Minä rajaan sinut ulkopuolelle.”