Itselleni en ole koskaan ollut kovinkaan arvokas,

ihoani revin kuin henkilökohtaisia papereita

ennen paperinkeräykseen heittämistä

enkä koskaan itseäni arvostanut

rakastamisesta puhumattakaan

Hartiat lysyssä kuljin katuja

kun törmäsin sattumalta Elävään Elämään

ja yhtäkkiä unohdin

miltä tuntui vihata omaa rupista nahkaansa

kun pian jo rakastin

Elävää Elämää

niin, etten mitään ollut ennen niin rakastanut

Mutta ikuista ei tällä pallolla ole

ja niinpä putosin

korkeammalta kuin koskaan ennen

kun Elämä astui siniseen Volvoon 

ja ajoi pois mörskäni pihasta

Olin murskattu,

loppu,

täysin nujerrettu,

ja taas lähtivät kynnet etsimään hiekanjyvää ihon alta

jättäen jälkeensä arpia arpien perään

Kaiversin nahkaani

kraattereita

ja sanat "Elon ihmemaa"

Luulisi, että niitä häpeän

tänä päivänä 

kaupungin uimahallissa

tuomitsevien katseiden alla,

mutta sitä ei saa hävetä,

mitä joskus eniten halusi,

mitä joskus raivokkaimmin rakasti