Hilda istuu kahvipöydässä vieressäsi hiljaa
Rakastaa molemminpuolisesti
Vaikka sinä väitit minua ainoaksesi
Sinä vääntelet käsiäsi
puhuessasi hänestä.
Niistä kuuluu hikinen maiske
Minä olen sokerista sukupolvea
ja Hilda on monsuuni
joka ei tunnu ohimenevältä kaudelta
millään muotoa
Äitisi kaataa lisää kahvia
vaikka yritän estellä
ja vihjata, että meidän pitäisi jo lähteä
Hänen silmissään kaikki on hyvin
vaikka kotona riideltiin kiivaasti
siitä että halusit ottaa Hildan mukaan
vaikka väkisin
Minusta tuntuu
kuin Meitä ei olisi enää
Jaat tyynysi ja aamupuurosi
Hildan kanssa
Kun hän on jossain muualla,
istut sängyn reunalla ja tuijotat ikkunasta
viereisen kerrostalon rapattua seinää
ja tunnet itsesi yhtä harmaaksi
Et päästä lähelle
muttet lähtemäänkään
ja miten minä uskaltaisinkaan
kun Hilda on sinulle niin rakas
Monsuuniin voi hukkua
Miten johonkin niin näkymättömään
voikaan tukahtua niin helposti?
Kommentit