Ei sitä koskaan tunnista – 

putoamisen tunnetta

ennen kuin sen tuntee nahoissaan

Minä yritin puhua järkeviä,

keskustella kirjoitusharrastuksestani,

niin, siitä josta tuli myöhemmin työ

Sinä ryyppäsit pöydän ääressä

ja myöhemmin pöydän alla

– höpisit sammaltaen

 

Ja sanoit: ”Kirjoita sinä, tyttöseni,

kirjoita sinä vain mistä tahansa 

paitsi Jeesuksesta ja uskovaisista”

Niinpä minä kirjoitin

Jeesuksista ja uskovaisesta

unohtaen neuvosi samalla hetkellä

kun se suustasi purkautui

Viisi vuotta myöhemmin

luin paikallislehdestä junan alle menneestä miehestä

ja aistin sen olevan sinä

 

En saanut puhelua, vaikka olin lähiomainen

Ihan itse piti soitella joka paikkaan

Ei siinä mitään, onhan täällä hyvä kuolla, vaikkakin paha elää

Voin kuvitella, kuinka heinikko lakosi ilmavirran vaikutuksesta

veturin molemmilla sivuilla

Kuinka sinä lakosit veturin edestä

jättäen jälkeesi ihmisräipäleitä

 

Näitä mietin,

ja koin putoamisen tunteen

nähdessäni sinusta tuskallisen 

graafista unta viikko sitten

Sen jälkeen en ole uskaltanut nukahtaa

Anteeksipyynnönkin merkitys kuluisi puhki

liiassa käytössä

vaikka tarvitsisin niitä tuhat

ainakin tuhat