Sanoit aina, että sinusta tulee runoilija
Minä totesin aina sanomalehteni takaa hajamielisesti
ettei sillä lyö leiville
Sanoin aina, että sinä olet minun tyttöni
mutta myöhemmin olen ajatellut
olisiko pitänyt muistaa myös sanoa, että rakastan?
Kai sinä sen tiesit
Tiesithän?
Heräsin joskus keskellä yötä siihen,
että vieressäni oli vain kylmä, hikiseksi pyöritty lakana
ja sinä seisoit parvekkeella katsomassa tähtiä
"Taivaalla on pieniä kristallipääkalloja", totesit tyynesti,
"enkä minä ylety niihin, vaikka menisin
tämän kaupungin korkeimmalle kukkulalle."
Katsahdit minuun surullisin ruskein silminesi
ja palasit sanaakaan sanomatta sänkyymme
kääntäen minulle luisen selkäsi
Hölmistyneenä jäin tuijottamaan teräviä lapaluitasi
Sydämeeni pisti jokin, mutten tiennyt vielä silloin,
mikä
Tänä päivänä tiedän,
että sinulla oli aina kaipuu johonkin suurempaan
universumin äärilaidalle
Aistin kai alitajunnassani jo silloin,
kuinka se kaipaus kaihersi sinua
Kaipaus pois
nimeksi kirjan kanteen
muistoksi kellastuneille sivuille
joilla olisi tekstiä sinun kynästäsi
Ja sen sinä sait, mitä halusitkin
Lähetin käsittämättömät kirjoituksesi kustantamoon
ja sinä pääsit kansiin
outoine ajatuksinesi
kylvämään kieroutunutta maailmankuvaasi
ja sinua markkinoitiin niin kuin vain voi jotain härskisti markkinoida
ja Kristallipääkalloa edesmenneen runoilijan ensimmäisenä
ja viimeisenä teoksena
Sinusta tuli suuri nimi
ihan liian myöhään, mutta samalla
kreivin aikaan
Lähtösi jälkeen
aloin etsiä pienempää asuntoa itselleni
ja löysinkin vihdoin sellaisen
"1h+kph+p"
luki myynti-ilmoituksessa
ja niin minä ostin pois
asunnon ja kalliin kaukoputken
jotta voisin minäkin löytää
taivaankanteen liimattuja
kristallipääkalloja
Kommentit