Sanoit aina, että sinusta tulee runoilija

Minä totesin aina sanomalehteni takaa hajamielisesti

ettei sillä lyö leiville

Sanoin aina, että sinä olet minun tyttöni

mutta myöhemmin olen ajatellut

olisiko pitänyt muistaa myös sanoa, että rakastan?

Kai sinä sen tiesit

Tiesithän?

Heräsin joskus keskellä yötä siihen,

että vieressäni oli vain kylmä, hikiseksi pyöritty lakana

ja sinä seisoit parvekkeella katsomassa tähtiä

"Taivaalla on pieniä kristallipääkalloja", totesit tyynesti,

"enkä minä ylety niihin, vaikka menisin 

tämän kaupungin korkeimmalle kukkulalle." 

Katsahdit minuun surullisin ruskein silminesi

ja palasit sanaakaan sanomatta sänkyymme

kääntäen minulle luisen selkäsi

Hölmistyneenä jäin tuijottamaan teräviä lapaluitasi

Sydämeeni pisti jokin, mutten tiennyt vielä silloin,

mikä

Tänä päivänä tiedän,

että sinulla oli aina kaipuu johonkin suurempaan

universumin äärilaidalle

Aistin kai alitajunnassani jo silloin,

kuinka se kaipaus kaihersi sinua

Kaipaus pois

nimeksi kirjan kanteen

muistoksi kellastuneille sivuille

joilla olisi tekstiä sinun kynästäsi

Ja sen sinä sait, mitä halusitkin

Lähetin käsittämättömät kirjoituksesi kustantamoon

ja sinä pääsit kansiin

outoine ajatuksinesi

kylvämään kieroutunutta maailmankuvaasi

ja sinua markkinoitiin niin kuin vain voi jotain härskisti markkinoida

ja Kristallipääkalloa edesmenneen runoilijan ensimmäisenä

ja viimeisenä teoksena

Sinusta tuli suuri nimi

ihan liian myöhään, mutta samalla

kreivin aikaan

Lähtösi jälkeen

aloin etsiä pienempää asuntoa itselleni

ja löysinkin vihdoin sellaisen

"1h+kph+p"

luki myynti-ilmoituksessa

ja niin minä ostin pois

asunnon ja kalliin kaukoputken

jotta voisin minäkin löytää

taivaankanteen liimattuja

kristallipääkalloja