maanantai, 4. joulukuu 2017

Säröillyt

”Äiti sanoi, että minä olen aina niin iloinen tyttö”, sanoit

enkä tunnistanut värittömänohuesta äänestäsi,

mitä ajattelit sanoessasi sen

Yleensä tiesin

”Ei pidä leimata itseään”, vastasin hetken tuumauksen jälkeen,

”mutta joskus saat olla surullinen tyttö,

ja surulliset tytöt juovat punaviiniä

humalaan asti

ja kuuntelevat Amy Winehousea

vieraan kellarin portaikossa”, totesin

ja naurahdit ilottomasti,

vaikken tarkoittanutkaan sitä vitsiksi

 

Sen tapaamisen jälkeen ajattelin sinua

paljon,

sitä, kuinka kerran pudonnutta ja särjettyä olisi ollut

hankala saada enää

ehjäksi

ja vaikka ihmispikaliima olisi keksitty,

ei sinusta säröä piilotettua olisi saatu –

niin huomiota herättävä se oli

Se kulki päälaeltasi kasvojen yli

nenänvartta pitkin leuan alle

ja pieneni kadotakseen luiseen rintaan

joka muistutti aaltopeltiä

 

Olisin halunnut avata

umpisolmusi

umpikujasi

umpisuolesi

umpihuolesi

umpilisäkkeesi

mutta koska en osannut, annoin niiden kaikkien

olla

ja jokin niistä umpinaisista asioista

murskasi sinut

 

Eilen tiesin, että halusin

pyytää anteeksi,

mutta et ollut

täällä

maanantai, 4. joulukuu 2017

Dystopia

Tätähän tämä on ollut

jo pitkään,

että televisio pursuaa huonoja uutisia,

että henkilökohtaisen riman on noustava kohisten

ja että runoilijalla on aina oltava

yltiösyvällinen piilomerkitys tekstissään

 

Elämän on aina oltava yhtä yllätystä

ja silti toisaalta olet luopio, jos ei ole tarkkaa suunnitelmaa

Puoli maailmaa kulkee silmät suljettuina

toinen puoli huutaa apua

ilman ääntä, tai ehkä se vain peittyy herrasväen hulinointiin

Peittyyhän

ja jollei peity, voisimmeko jotenkin huutaa vielä kovempaa?

maanantai, 4. joulukuu 2017

Metallin maku

Hurskas luterilainen, niin aikuiset sanoivat

tytöstä joka tappoi itsensä lukion ensimmäisenä päivänä koulun vessaan

niin kauniskin

Tähtäsi aina korkealle, vaikkei saanut kotoa tukea

Äiti oli runoilija,

kaiken kaikkiaan keskinkertainen massakasvo,

eivät sellaiset myy kuin pari hassua

Tyttö uneksi urasta politiikassa,

luki paljon ja haaveili

Äiti joi halpaa viiniä ja nai putkimiehen

isän jättämää tyhjiötä täyttämään

Ja ne runot, ne olivat karuja

kuin suoraan sen kaksion seinien sisältä

siis sen, johon muutettiin, kun isä kuoli

Onneton sielu, niin muut nuoret sanoivat

Tiesivät, että tytön kotona valokin oli kylmää

ja ruoka

Äiti olisi kiittänyt tragediasta,

joka sai taas runomehut virtaamaan,

jos se ei olisi ollut sopimatonta

Jo seuraavana talvena ilmestyi kirja,

jonka nimi oli Metallin maku

Poliisit veivät isän luvattoman Magnumin

liian myöhään

Mutta niin vain kevät tuli

vihdoin ja orvokkeja haudalle

Muutama koulutoverikin kävi pistäytymässä

vaikka se oli kiusallista

eiväthän ne koskaan edes hymyilleet käytävällä

Uteliaita lähinnä olivat

Metallin mausta tiesivät kaikki

ja lukikin moni

Tyttö jätti jäljen kaikkiin

vaikka läheisetkään eivät olleet koskaan olleet

läheisiä

Mitään ei ollut enää tehtävissä

Koulun kumiperunoihin jäi metallin maku

sunnuntai, 3. joulukuu 2017

Hylky

Elämässäni ulkopuolisena

istun puoli viideltä aamulla autossani

tekemässä ei-mitään

Vastaan kysyjille

vähän sinne päin

muttei sitten kuitenkaan

Kerjään pimeässä kadunkulmassa verta nenästäni

kuin ilotyttö haalii asiakkaita

Onko väärin olla

julma

jos muutkin ovat minulle sitä?

En käy töissä, en syö, en nuku,

mutten tiedä, minne aika menee

ja miksi sillä on aina kiire

Olen hylky,

tehnyt sen mitä kaikki aina pelkäävät

tekevänsä

Olen kadottanut elämän sykkeen,

nykyään lähinnä otan oluen ja annan parran kasvaa

ja jonain kesäyönä

jona hiekka on valkeaa ja vesi lämmintä,

minä katkaisen kierteen

Käärin lahkeet turhaan ja annan alukseni ajelehtia

karille

ja ehkä joskus, jos Luoja suo,

nousen pulputtaen pintaan kaukomailla

tai ajaudun rantaan, jolta joku sitten minut löytää

ja ripustaa selkänahkani seinälleen

sunnuntai, 3. joulukuu 2017

Elämän maku ja suupielet haavoilla

Olipa karvas ja tahmea luento

ja aamupala

takertui kurkkuun

on siellä vieläkin

 Minä en halua elää näin

suussani elämän maku ja suupielet haavoilla

Muistan sinut

sen, kuinka lempikirjasi oli

Olemisen sietämätön keveys

ja miten tunsit sen joskus itsekin

Missä olet tänään?

Onko polkusi johtanut

jonnekin?

Onko elämä kohdellut sinua

kuin suosikkiaan?

Ovatko suupielesi nykyään

ehjät?