Lastenhuone, kylmänvihreät seinät, Kolme pientä porsasta ja mutrusuu

Mikä merkitsee siinä pisteessä, kun kokaiinikilot kärähtävät

vihdoin?

Oikeudenkäynti yhtä huutoa niin kotona kuin oikeussalissakin,

piparkakkutalon seinät halkeilevat

Perhetapaamisessa kumarrut pöydän yli ja vartija valpastuu

"Satsi on saatava Tukholmaan huomiseen mennessä"

Ei helvetti, mä en ala enää

sun leikkiisi, sun typeriin peleihisi

Nousen niin, että tuoli kaatuu ja kolisee kovaa betonilattiaa vasten

Pienestä kädestä kiinni ja määrätietoisia harppauksia ovea kohti

"Mä otan Millan ja lähden, ja sä et näe meitä enää ikinä" 

Soperran mutsille puhelimessa kaiken

saan pitkän hiljaisuuden ja huokauksen

Eikö enempää?

"Vuokrakämppä järjestyy kyllä, päiväkoti järjestyy kyllä,

mutta mikä ei järjesty, on sun elämäs. Ei, jollet järjestä sitä itse"

Sinä iltana peilistä katsoo väsynyt nainen, jolla on silmissä katkenneita verisuonia

ja luisevat, tärisevät kädet

Ja niin mä teen päätöksen

sen kaikista raskaimman

koska mä en vain jaksa enää

tätä

Lasken vettä kylpyammeeseen, silitän vielä kerran tummanruskeita hiuksia

ja päästän irti kaikista tärkeimmästä

Ja ne hakee mut, sininen valo heijastuu valkoiseen seinään

jossa on vieläkin sun nyrkin mentävä reikä 

Loppuikäni mietin mun aaltoilevaa elämää

ja kuinka se vesi kylpyammeessa kupli

Voi, kuinka se kuplikaan