Pikkulinnut jäätyivät jo marraskuussa

kiinni puhelinlankoihin

ja sinä hautasit

jokaisen

kalman kangistaman poloisen

sinnikkäästi rautalapiolla routaa kuopien

ja pysyit aina optimistina –

sanoit

ei tässä mitään

enää pari metriä kevääseen

ja kivenheitto hiirenkorviin

ei huolta, ei hätää.

Etkä sinä voinut nähdä

miten minä tähyilin

korkeita taloja

siltoja

vuolaasti virtaavia koskia,

mitä vain

suuria pudotuksia,

syviä aallonpohjia.

Isä,

missä kevät viipyy?